lauantai 3. tammikuuta 2009

Melbourne!

Nyt sitten vihdoin olen saapunut kohdemaahan ja kaupunkiin pitkan matkan jalkeen. Reissu alkoi lupaavasti Helsingista kun ihana Finnairin virkalilija kertoi etta minulle on laitettu paikka pisnessluokasta ! Noniin, asiaa! Ja tsiisus siinahan sita tilaa riittikin, oli varmaan isompi kuin Rosellan D-luokan hytti ;) Eli menomatka Hong Kongiin meni mukavasti, leffoja katsellessa ja ihmetellessa. Paluu arkeen oli edessa Qantasilla kun jouduin muiden kuolevaisten kanssa sikaosastolle takaisin.


Melbournessa olen ollut nyt kohta nelja paivaa ja hirmu mukavalta kaupungilta vaikuttaa. Suurimaan vaikutuksen ovat tehneet ehdottomasti kaikki ihmiset, seka paikalliset etta muutkin reissaajat. Taa kulttuuri on niin avoin, ystavallinen ja rennompi mihin on tottunut. Taalla on enempi saanto kuin poikkeus se, etta tuntemattomille puhutaan, kysellaan kuulumisia ja toivotellaan hyvia jatkoja - vaikka tapaisi kyseisen henkilon ensimmaista kertaa. Joten turhaan eivat sano etta tuppisuu-suomalaisetkin parjaavat taalla ;)


Hostelli jossa asun on kavleymatkan paassa keskustassa, ihan kiva paikka, paljon reissaajia monista eri maista. Uudesta vuodesta ja muutenkin kesalomasta johtuen myos paljon Australiaisia on matkalla, joten ei pelkastaan ulkomaanelavia. Uusi vuosi meni mukavasti juhlien, hostellissa on oma baari jossa aloiteltiin ja sen jalkeen muiden tuhansien kanssa keskustaan Yarra Riverille katsomaan ilotulitteita. Tata kirjoitteassa taalla on mukavan "viilea" alkukesan saa, eli toisin sanottuna +20C ja aurinko paistaa ja tuulee, aika tyypillinen suomalainen kesapaiva, joten kotoisaa senkin puolesta. Tosin taalla on kylminta koko Australiassa talla hetkella, kuulemma vasta helmikuun puolella tulee se "oikea" kesa... mutta riittaa hyvin mulle nain alkuun. Viime vuonna oli uudenvuodenaattona +41C joten senkin takia paikalliset ovat ihmeissaan etta mika ilmastonmuutos nyt on meneillaan...

Muuten paivat kuluvat aika leppoisasti, paivalla rentoa olemista ja kaupungilla kulkemista, illalla taasen muunlaista ulkoilua ja iltaelamaan tutustumista seka muiden reissaajien juttuja kuunnellen ja hengaillen. Sen verran suunnitelmia on tullut tehtya, etta lahden Melbournesta ensi viikon lopulla alas Adelaideen Great Ocean Roadia pitkin. Adelaidesta suuntaan "real Outbackiin" Alice Springsiin ja sielta Sydneyhin. Mutta siita lisaa myohemmin! Nyt olisi tarkoitus lahtea katsomaan kaupunkia Eureka Skydeckiin, josta kuulemma hyvat nakymat kaupungin yli. Huomenna lahden sitten koko paivan reissulle laheiselle Phillip Islandille katsomaan pingviineja, koala karhuja seka maistelemaan viineja!

Tassa kai viimeaikaiset tapahtumat, koittakaapa jaksaa siella pakkasessa :) Paljon lampimia terkkuja from down under!

5 kommenttia:

  1. Hyvä kertomus; täällä ollaan nyt hyvin kartalla. terv. Päivi ja pojat

    VastaaPoista
  2. Moi,

    Kivaa, että matka on alkanut hyvin. Kuulostaa houkuttelevalta. Täällä pakkasta about 14 astetta.
    Me

    VastaaPoista
  3. Hangossa pakkasta -6 astetta, aurinko paistaa, ja lunta odotellaan. Kiva kuulla että kaikki on hyvin ! Niin täälläkin. Terveisin Eija ja Ove

    VastaaPoista
  4. Voi MuSu, ota kaikki irti, täällä oli ollut aamulla -20 (tallilla)...Pikkaisen kirpakkaa. Kohtako saadaan nähdä kuvia??
    MuRmELi

    VastaaPoista
  5. Kul att få följa din resa på nätet. Ha det bra.
    Hälsningar Dolores o Leif

    VastaaPoista