Deep South!

Viime kerralla kirjottaessani olin siis paassyt Queenstownin kaupunkiin ja sielta matka jatkui muutaman paivan "levon" jalkeen viela syvemmaksi etelaan kohti Milford Soundia. Milford Sound on Uuden-Seelannin suosituin turistinahtavyys, ja tietenkin se piti kokea.

Yleensa sinne ajellaan paivaretkelle, mennaan parin tunnin laivaristeilylle ja lahdetaan takaisin sivistyksen pariin. Mutta koska aikaa oli, paatimme jaada sinne pariksi paivaksi ihmettelemaan vuonoja ja henkeasalpaavia maisemia. Jo itse ajomatka sinne oli kokemus, edellisena yona oli satanut lunta ja vuorenhuiput olivat kauniin valkoiset kun taas laakso ihanan vihreaa. Saapuessamme satoi ja ilma oli todella harmaa, mutta tama oli itse asiassa hyva juttu silla kaikki upeat vesiputoukset olivat todella voimakkaita ja massiivisia suuren sademaaran takia. Ja mika hienompaa, seuraavat paivat olivat mahtavan aurinkoisia joten saimme todellakin nahda kaksi erilaista puolta. Paljon tekemista Milford Soundissa ei ole, siella on tasan yksi kahvila ja baari, iso satama ja parkkipaikka. Joten aika meni hyvin rentoutuessa. Milford ei itse asiassa ole "sound" eli salmi, vaan "fjord", mutta tatahan eivat ensimmaiset ihmiset tienneet kun tanne saapuivat. Mutta nimi on nimi ja silla mennaan.

Milfordin jalkeen meilla oli ohjelmassa siirtyminen saarelle nimelta Stewart Island. Saarin on 1746 km², ja kolmanneksi "suurin" saari taalla ( pohjois- ja etelasaaren jalkeen...). Ja ilmeisesti hyvin suosittu lomakohde paikallisille, silla lahestyvan pyhan (paasiainen) takia emme saaneet saarelta majoitusta joten oli tehtava uudet suunnitelmat sen suhteen. Kuten jo ehka aiemmin olin maininnut niin reissatessa paivilla ja ajalla ei ole oikeastaan ole merkitysta, paasiainen tuli ihan puskista, oma vika tietenkin, mutta oli turvauduttava plan B:hen. Jaimme siis pyhiksi kaupunkiin nimelta Invercargill. Taisi muuten olla elamani pisin paasiainen! Vaikka tama maa ei kovin uskonnollinen olekaan niin jostain kumman syysta paasiainen otetaan vakavasti ja kaikki paikat on kiinni. Sai etsimalla etsia ruokaa jostain, juomasta puhumattakaan. Baarit ovat kiinni, tai sitten niista saa ruokaa ja YHDEN juoman, ja tama vain ruokailijoille! Onneksi lauantain oli normaalimpi paiva ja itse asiassa paadyimme paikalliselle laukkaradalle katsomaan hevoskisoja. Upeita hevosia, kauniita hattuja naisilla ja muutamaa kokemusta rikkaampana taas kerran.

Matka jatkui Dunedin -nimisen kaupungin kautta takaisin Crazy Queenstowniin. Nyt olin viikon miettinyt ja psyykannut itseni ilmoittautumaan Bungy -hyppyyn, ja tehtava se olisi, jos jossain niin taalla missa laji on syntynyt ja missa se kuuluu "asiaan". Kawarau -silta on paikka jossa kaikki alkoi n. 20 vuotta sitten ja toiminta jatkuu edellleen. Hyppy on 43 m korkea ja alla on kuohuva joki, kaikki oleelliset elementit siis. Jostain kumman syysta en jannittanyt hyppya kovasti etukateen, hammaslaakarille meno on PALJON pahempi paikka, uskokaa.. Pahinta koko hommassa oli ehdottomasti seista siina korokkeella ja yrittaa ylipuhua itsensa tekemaan jotain niin epaluonnollista kuin hypata korkealta alas tuntemattomaan. Itse hyppy kesti ehka sekunnin, kaksi...? ja ennen kuin huomasinkaan minut oli poimittu veneeseen ja koko homma oli ohi. Ymmarran hyvin etta joktut ihmiset jaavat koukkuun adrealiini-urheiluun, silla sitahan tama on. Upea kokemus, ja tekisin uudestaan :)

Toisena Queenstownin paivana osallistuin Lord of the Rings -ratsastukseen. Ihan hauskaa paasta hevosen selkaan taas pitkasta aikaa, huippukohta oli ehka uljas ratsuni Elvis, joka oli mukana itse elokuvassa! Hevonen kavi lapi kolme koekuvausta, sai paikan ja palkinnoksi 450 NZD (n. 200eur).

Nyt on sitten New Zealand South Island nahty, tata kirjottaessa olen taas Kaikourassa matkalla pohjoissaarelle. Hieman jannittaa pystyyko pohjoinen saari edes puoleenkaan siihen mita olen taalla nahnyt, mielipiteita on monia ja se jaa nahtavaksi ja koettavaksi. Huomenna siirrymme laivalla salmen yli Wellingtoniin, paakaupunkiin! Ja katsotaan mita silla on tarjottavana :)

NEW ZEALAND!!!

3 kuukautta Australian lammossa oli tehnyt tehtavansa joten saapuessani Christchurchin lentokentalle olin pienessa shokissa ja kohmeessa. Ulkona oli jarkyttavat +13 astetta, harmaata ja sateista. Harppaus Sydenyn lammosta oli liika keholle ja olin likimain horroksessa seuraavat 3 paivaa. Kaikki mahdolliset vaatteet paalle ja pipoa ostamaan, silti oli kylma! Ensimmaiset paivat menivat siis ilmastoon ja uuteen maahan totutteluun, seka tietenkin reissusuunnitelmia tehden! Suuri kulttuurishokki ei ollut onneksi edessa, dollarit on edelleen valuuttaa, ja samaa kielta puhutaan. Kaikki on tosin taas piirun verran halvempaa kuin “kalliissa” Australiassa.

Meilla oli pienena ajatuksena ensin vuokrata Hanskin kanssa matkailuauto kuukaudeksi, mutta paadyimme sittenkin ostamaan bussipassit - joka loppujen lopuksi osoittautui avian mahtavaksi vaihtoehdoksi. Itse paadyin ostamaan Stray -bussipassin kattaen seka etela- etta pohjoissaaren uskomattoman halpaan 800NZD (320euroa) hintaan. Se etu syksylla matkustamisessa on etta hinnat on halvempia ja tungos turistikohteissa ei ole yhta paha. Joten mielenkiinnolla jain odotttelemaan keskiviikkoa jolloin reissun enismmainen etappi alkaisi! Bussipassi toimii periaatteessa niin, etta sinulla on vuosi aikaa reissata passilla ympari maata - bussi kulkee sunniteltua reittia pitkin, voit hypata kyytiin ja pois milloin vaan, missa vaan, ja taas odottaa seuraavaa bussia. Yksinkertaista, eikos?! Busseja kulkee kesaaikana joka paiva - nain syksymmalla parin paivan valein. Jos jostain syysta reissuseura ei miellyta, voi aina jaada odottoman seuraavaa bussia…. Tai toisinpain, jos loytyy hyva jengi, jatkaa reissua yhdessa heidan kanssaan pitempaankin. Matka siis alkoi ja ensimmainen etappi oli kiertaa etelasaarta ympari ja takaisin Christchurchiin ja siita ylos pohjoissaarelle jossa viimeinen kohde olisi Auckland. Yleensa bussissa istutaan yksi paiva, toinen vapaa aktiviteeteille ja taas bussiin. Jos ei ole aikataulukiireita voi jaada vaikka viikoksi jos loytyy mukava paikka ;)

Ensimmainen stoppi oli meilla Kaikoura -niminen pieni kyla ihan itarannikolla muutama sata kilsaa Christchurchista pohjoiseen. Ihan ensimmaisena pitaa mainita etta vaikka valimatkat taalla ovat vain muutamia satojaa kilometreja saatta matkan tekemiseen menna tuhottomasti aikaa. En ole koskaan elaessani nahnyt/ajanut yhta mutkaisia ja serpenttiinisia teita kuin taalla. Ihan uskomatonta miten ja minne kaikkialle teita voikaan rakentaa! Kaikourasta viela sen verran, etta se on vanha valaanpyyntipaikka, joka nykyaan elaa vain turismista. Ihmiset tulevat sinne sankoin joukoin ihastelemaan merenelavia jotka polskivat syvissa vesissa (meressa on 1600m syva kanjoni jossa vaalaat sukeltavat syomaan kaloja) Niin mekin suuntasimme merelle etsimaan naita kuuluisia spermwhaleja - ei muuta kuin paattiin ja katse merelle, ja loytyihan niita siella vaikka kuinka! Tassa vaiheessa aurinko oli jo saapunut seuraksemme ja olemme saaneet nauttia sen loistosta siita asti. Meilla on ollut alun parin paivan jalkeen ihan uskomaton tuuri saan kanssa. Etukateen meita varoiteltiin etta kun tullaan maan lansirannikolle niin pitaa varautua sateisiin ja kurjaan ilmaan, taalla sataa uskomattomat 62 metria vuodessa joten sita tavaraa tulee useampana paivana vuodessa. Mutta jostain syysta saajumalat paattivat etta nyt nayttetaan maan parasta puolta ja niin on tapahtunutkin. Saa meinaan monttu auki katsella aina vain henkeasalpaavampia maisemia.

Kaikouran valaita katsastamassa

Kaikouran jalkeen oli vuorossa maan yksi kauneimmista kansallispuistoista (niita siis loytyy taalla tuhatmaarin) Abel Tasmanin kansallispuisto. Tama osa maata sijaitsee siis ihan etelaisen saar pohjoisosassa, ja on mielestani aika paljon Australian rannikon kaltainen. Loytyy rantaa, hiekkaa, sinista merta ja aktiviteetteja. Paras tapa nahda puistoa on merelta kasin (jos ei siis lahde 4 paivan vaellukselle…) joten hyppasimme catamaranin matkaan ja eikun laineille. Kauniit maisemat ja rento paiva merella kaikenkaikkiaan.

Kansallispuiston jalkeen suuntasimme alas lansirannikkoa, uskomattoman kaunista sellaista. Taytyy kylla sanoa etta Great Ocean Road Melbournen lahistolla jaa kylla kakkoseksi, sen verran breathtaking scenery. Pari yota yovyttiin taas pikkukylissa erilaisia aktiviteetteja ja juhlia pidellen. Tassa vaiheessa porukka oli jo hitsautunut aika hyvin yhteen ja tuntui etta olimme reissanneet yhdessa pitempaankin. Hassuinta on etta suurin osa ihmisista matkustaa yksin joten tutustuminen uusiin ihmisiin on taas todellakin helppoa. Itse asiassa tata kirjoittaessa olen ensimmaista kertaa yksin melkein kahteen viikkoon, aina loytyy seuraa jos vain haluaa.

Muita mainitsemisen arvoisia paikkoja matkan varrella oli ehdottomasti Franz Josef glacer, eli jaatikko. Teimme koko paivan patikkaretken jaatikolle, uskomattoman sinister jaata! Jalkaan saimme jaapiikit joten kaveleminenkin onnistui pienen harjoittelun jalkeen. Jaatikkoseikkailun jalkeen oli valipaiva pienessa Makarouran kylassa jossa meilla oli… karaokeilta! Jaksan taas hammastella miten avoimia ja rohkeita naa reissarit on – ei loytynyt muuten yhtaan tyyppia bussista joka EI olisi laulanut karaokea – YKSIN. Eraana toisena iltana meilla oli teemabileina ”crossdressing” – naamiaiset jolloin naiset pukeutuivat miesten vaatteisiin ja miehet naisten…. Voi elama…. En ole pitkaan aikaan nauranut yhta paljon. Taas kerran kaikki olivat mukana leikissa ja pojat tietenkin varastivat shown naisten puvuissaan…. Huh.

Jaatikolla patikoimassa!

Tata kirjoittaessa olen jo saapunut Queenstowniin, joka on suuri adrealiinimekka. Aktiviteettja loytyy kaikkeen lahtoon; kavimme katsastamassa bungy -hypyn synnyinsijain, sillan josta hypattiin ensimmaiset hypyt. Tuo silta on vain 43m kun taas maailman korkein hyppy on tarjolla muutama kilsa kaupungin ulkopuolella 134m… Taalta loyty myos laskuvarjohyppya, canyon swingia, vesiurheilua, ja vuorikipeilya. Maisemat ovat kuin suoraan Taru Sormusten Herra- elokuvista ja taalta tehdaankin paljon retkia kyseisen elokuvan kuvauuspaikoille. Yritan kovasti ylipuhua itseni tekemaan jonkun noista hulluuksista… viela vahan auki..

Postikorttikuva - takana Mt Cook, U-S korkein vuori

Taytyy sanoa ett Uusi-Seelanti on yllattany todella paljon kauneudellaan. Maisemat ovat vaan niin uskomattoman upeita etta mitkaan sanat taaskaan eivat riita kuvailemaan. Kuviakin on tullut jonkun verran otettua mutta niista ei millaan saa taikka pysty kokemaan paikan maagisuutta. Ne pitaa vaan omin silmin nahda. Vaikka luonto on paikoin karua niin silti uskomattoman kaunista. Ja tama kaikki ei varmasti olisi mitaan ilmaan upeaa auringonpaistetta ja kirkasta ilmaa. Ilma on kirpsakka aamulla ja illalla mutta paivalla paistaa ja lampotila lahella +20C :)

Taalta matka jatkuu tiistaina viela alemmas etelaan jossa on varmasti luvassa lisaa henkesalpaavia vuonoja ja merimaisemia - jannityksella jaan odottamaan mita talla maalla on viela tarjottavana.